Syys

Tämä vuosi on valunut sormieni lävitse. Arki liukuu salakavalasti projektista toiseen, oli kyse sitten töistä, remontista tai puutarhatöistä. En ole ehtinyt kunnolla ajattelemaan tai pysähtymään, ennen kuin nyt lokakuussa.

Kun puhun ajattelusta ja pysähtymisestä, tarkoitan kokkausta. Prosessoin arjen tapahtumia ruokaa tehdessä. Kun stressaan, kokkaan kuin maaninen. Kiireessä en kuitenkaan kuitenkaan tee mitään uutta, vaan kokkaan vanhoja tuttuja reseptejä, ja arkiruokaa ohjailevat eilispäivän jämät ja se, mikä jääkaapissa seuraavaksi nahistuu.

Nyt kun minulla on ollut enemmän aikaa, olen tehnyt projekteja. Aloitin leipäjuuren. Käytin kaikki huushollin jauhot kun testailin juuren toimivuutta. Nimesin juuren Jariksi (Jarska tutuille ja perheenjäsenille), jotta saisin sen pidettyä elossa.

Valmistin ricottaa tällä ohjeella. Piimällä juoksutetusta maidosta tulee mascarponemaista, superpehmeää tuorejuustoa, jonka valuttaminen kestää iäisyyden. Iäisyys palkitsee, koska ricotta on täydellistä pizzassa, tai leivän päällä kirsikkahillon kanssa.

Söin ricottaani juureen tehdyn leivän kanssa. Leivän, josta piti tulla sämpylöitä, josta tuli patonkia, joka muuttuikin uunissa liian tiiviiksi ciabattaksi.

Paloittelin päälle kasvihuoneesta haettuja, liian myöhään istutettuja tomaatteja, jotka kypsyvät vasta nyt. Ja koska ne eivät kypsy kunnolla, tomaatin liha muuttuu ikävän jauhoiseksi, mutta syön ne silti, koska kasvatin taimet siemenestä asti. Ihailen kauniita uurteisia kulttuuriperimä-lajikkeitani, jotka mätänevät keskeltä ennen kuin kypsyvät.

Ripottelen kaikkeen vihreitä korianterinsiemeniä. jotka purskahtelevat sitruksen ja korianterinmakuisena suussa. Ne ovat niin hyviä, etten malta kuivattaa yhtäkään siementä.

Suunnittelen oman currytahnan valmistusta ja annoksissa pakastusta, koska soppakausi on alkanut.